elämäni eläimet.

RECO
 4vuotias sekarotunen.
Mun rakkaus, jota oon kouluttanu niiiiin paljon ku oon pystynyt ,sillonkun oon kotona vielä asunut. Reco on _iso_. Painoa löytyy n. 80kg, mun silmäterä.
Me ostettiin Reco kaksvuotta sitten, se asu ennen kerrostalossa, mut se pääsi muuttaan mun porukoille, Merikarvialle, ja siellä se on viettänyt onnellisia päiviä. Se on mulle kaikki kaikessa, koska se on viisas koira, ja hyvin sympaattinen. Vähän riehakas, koska se on leikkaamaton uros, mutta se ei meidän sidettä oo mitenkään huonontanu. Siinä on haastetta, tarpeeks.
Rakastan tätä ylikaiken <3

E.V. Jolankka "Jelena"
Pienenpieni suomenhevostamma, kävin tätä ratsastamassa yhen talven, mutta silti siitä tuli kanssa sellanen ku " oma hevonen". Tän kanssa tuli taisteltua vallasta monet helvetin kerrat, mutta silti siitä tuli rakas. Kehitystä mun ratsastustaidoissa on tullu huomattavasti.

YÖHELMI "Helmi"
Mun projektiratsu. Tai siis oli, kun jouduin muuttamaan pois Porista. Helmin kanssa oon oppinu vaikka ja mitä, ja Helmiki on oppinu vaikka ja mitä. Rakkaushevonen tämäkin. Helmi on ollu päälle puoltoista-2 vuotta ratsuna vasta, mutta ei välillä uskois, niin hienosti se välillä menee. Eli kyllä siellä isojen karvasten korvien välissä on jotain ;)

ROOPE.
Roope. Se on yksinkertasesti Roope. Tai siis oli.
Roope kuoli v. 2010. Siit on nyt neljä vuotta. Mutta mä en oo päässy sen kuolemasta yli. En millään. Välillä muutama ihminen miettii ja kysyy multa että miks mä en oo päässy tän koiran kuolemasta yli, se oli mulle niin rakas, että se oli mulle ku veli. Se oli kiltti. Se ei purru mua, vaikka pienenä vedin sitä monesti hännästä.
Roopesta ei voi puhua rumasti eikä ilkeesti. Se oli maailman kiltein koira. Mä itken nytki ku kirjotan tätä. Niin kova ikävä mulla sitä on. Se oli vaan yksinkertasesti paras sekarotunen kenet tunsin. Mä tiesin sen metkut, ja se tiesi aina ku mulla oli pahat mielessä. Mä paijasin Roopea aina. Se oli aina mun kanssa. Kun mulla oli paha mieli, menin roopen vieree makaamaan, ja puhuin sille, ja se lohdutti mua, ku se makas siinä paikoillaan eikä lähteny vaikka se ois saanu ruokaa. Se pysy siinä niin kauan ku mulla oli huono olla. Tää on mulle arka aihe vieläkin. 4 vuoden jälkeenkin.  Vaikka kotona on Reco, mut se ei voita tätä koiraa, ei kukaan eikä mikään. Mä oon suunnitellu että ku täytän 18, ni otan Roopen kuvan ja kuolinajan tatuointina. Niin se on mun mukana aina, ku kuvaa en viitti raahata aina mukana.
Mulla on tätä niin kova ikävä! <3

BLACK " paappa"
27-vuotias lämminveriruuna. Oon pari kertaa tällä menny, ja ne on ollu tosi ihania. Miettikää, hevonen on 27-vuotias, mutta laukkaa niin lujaa ku kintuista lähtee. Me tultiin viime kerralla ku olin tällä ratsastamassa, ni TODELLA, TODELLA, TODELLA hurjaa laukkaa. Se oli jännittävää. Koska 27-vuotias on jo aika vanha, ja sitä ei sais kauheesti rasittaa, mutta annoin paapan mennä niin lujaa kun tahtoi, annoin pitkät ohjat ja se lähti. ja pysähty ku sanoin "prr". Kiltti ku mikä! <3


Näitä ois rutkasti lisää, mutta otin tähän rakkaimmat ja tärkeimmät. Mä rakastan näitä kaikkia. <3

Mutta, missä mun oma hevonen?
No, se on suunnitteilla! Nimittäin, mä haluan oman, nuoren/varsan opetettavaksi. Joo tiedän että se on vaikeeta ja haastavaa. Mutta mä teen unelmastani totta, että saan sen koulutettua sellaseks ku mä haluan. Heti ku mulla on rahat kasassa, ni ostan 1v lämminveritammavarsan. Se on jo vähän niinkun tiedossa jo ;P 

<3: Kata